Oon ollut Ruotsissa nyt hieman vajaa kaksi viikkoa. Ylitin rajan Haaparannasta ja oon oleillut Luulajassa sekä nyt Piteåssa, yöpaikkoja vaihdellen ja palaten takaisin niihin lempparipaikkoihin. Tämä on ollut ihanaa ja jännittävää, olin aivan riemuissani etenkin ensimmäisinä päivinä, kun viimein pääsin asumaan Ruotsiin. Samanlaistahan tämä on kuin Suomessa, mutta on tässä silti se kutkuttava ulkomailla olemisen jännitys. Viime päivät on kuitenkin olleet hankalia.

Oon aina viihtynyt todella hyvin itsekseni, enkä oo kokenut yksinäisyyttä, vaikka olisin pitkiäkin aikoja ilman yhteydenpitoa läheisten kanssa. Tällä hetkellä olo on kuitenkin todella yksinäinen ja oon todella yksin. Yksinolo sinänsä on oma valinta, sillä aina voin hakeutua toisten ihmisten seuraan. Mutta koska yksinäisyys on yhteyden puutetta, ei toisten ihmisten seura siihen tällä hetkellä auta. Loppukesän yksinäisyyden tunne väistyi hetkellisesti, mutta se tuntuu tulleen takaisin.

Eikö tosiaan koskaan asiat ole hyvin?

Vapauden ensimmäisestä päivästä lähtien mulla on ollut jollain tapaa tahmea olo. Vaikka en kokenut tekeväni merkityksellistä työtä, jonkunnäköistä merkitystä töissä käyminen elämääni kuitenkin toi. Olin haaveillut jo jonkin aikaa suuresta tyhjiöstä elämässäni: kaikki ylimääräinen olisi poissa, ei mitään merkityksetöntä. Ei työtä tai ihmissuhteita, jotka eivät anna mulle mitään. Ja nyt kun oon siinä tilanteessa, tämä tyhjiö tuntuukin todella tyhjältä ja avaralta. En tiedä, mitä lähden tähän tyhjyyteen rakentamaan.

Oon totta kai nauttinut tästä kaikesta ajasta, energiasta ja vapaudesta. Se on mahdollistanut mulle sen, että oon päässyt matkustamaan Ruotsiin, asumaan toiseen maahan autossani. Oon nähnyt uusia paikkoja, jutellut upeille ihmisille vieraalla kielellä, osallistunut kiinnostaviin tapahtumiin. Tämä on ollut uskomattoman ihanaa. Mutta siitä huolimatta vaikeat tunteet ovat tiukasti kietoutuneina muhun, olen tiukasti niiden puristuksessa. Välillä tulee epätoivoinen olo ja haluaisin keksiä ratkaisun, millä päästä niistä eroon. Mutta lopulta paras ratkaisu on aina pysähtyä ja olla tunteen kanssa läsnä.

Oon miettinyt pääni puhki syytä tälle olotilalle. Kaikenhan pitäisi olla paremmin kuin hyvin, miksi silti tuntuu tältä? Ensinnäkin, en elä tällä hetkellä mitään lopputulemaa tai tavoitetilaa. Elän vain elämääni, se näyttää ja tuntuu siltä, miltä sen kussakin hetkessä kuuluukin. Nyt elän vaihetta, josta oon haaveillut ja jota oon ihannoinut, mutta se tuntuu silti vaikealta. Tämä osoittaa hyvin sen, ettemme tule koskaan olemaan valmiita elämässämme. Jos olisimme joskus valmiita, mitä sen jälkeen? Eikö elämä muuttuisi silloin yksitoikkoiseksi? Ja toiseksi: kaikelle ei tarvitse löytää syytä. Riittää, kun tiedostat olotilan ja elät sen läpi.

Syyllisyys omasta vapaudesta

Oon paljon miettinyt mun työttömyyttä. Koen pienoista syyllisyyttä siitä, että en käy tällä hetkellä töissä ja ansaitse omaa elantoani. Oon tällä hetkellä juuri se ihminen, jota katsottaisiin yleisesti alaspäin ja tuomittaisiin. Väkisinkin syyllisyyden tunteet ottavat vallan ja sanon itselleni, että se on normaalia. Mutta samaan aikaan koitan muistaa oman näkökulmani asiaan: minun täytyi irtisanoutua merkityksettömästä työstä, jotta voisin alkaa tekemään merkityksellisempiä asioita. Haluan keskittää energiani johonkin, mitä rakastan, minkä avulla voin levittää tehokkaammin hyvää ympärilleni.

Nyky-yhteiskuntamme on hyvin suorituskeskeinen ja kiirettä ihannoiva. Nämä asiat eivät kuulu omiin arvoihini, mutta tiedostan sen, kuinka tämä maailma pyörii. Koska voin valita ja vaikuttaa omaan elämääni ja oon tehnytkin niin, elämäni näyttää enemmän omanlaiseltani nyt. Saan tarpeeksi unta, mun ei tarvitse stressaantua toksisista ihmisistä ympärilläni, saan vaihtaa maisemaa kun siltä tuntuu ja tehdä rakastamiani asioita.

Totuus on, että tarvitsin tämän tyhjyyden ja vapauden lähteäkseni rakentamaan elämästäni juuri sellaista, kun haluan sen olevan. Arjen muotoutuminen ottaa aikansa, enkä halua pakottaa sitä. Kaikki vastaukset ovat kuitenkin jo sisälläni, tarvitsin vain aikaa ja tilaa löytää ne. Mun ei tarvitse pyydellä tilannetta keneltäkään anteeksi, eikä edes selittää sen enempää. Asia on täysin mun oma ja saan jakaa siitä juuri sen verran kuin haluan. Ja useinhan sitä itse pitää itseään kaiken keskipisteenä, todellisuudessa monikaan ei uhraa ajatustakaan pohtiakseen minun tilannettani.

On aika palata itseen ja löytää turva uudelleen

Tämän kaiken myllerryksen keskellä oon myös ollut epätoivoinen, miksi oon edes tehnyt tämän kaiken? Tuleva pelottaa mua, enkä halua astua siihen. Samaan aikaan en halua palata vanhaan elämääni. Oon taas siinä pisteessä, kun mieleni ei tiedä, mitä se haluaa. Sen tiedän varmaksi, että sieluni tietää kyllä ja oon menossa kohti sieluni tehtävää. Sisäinen maailmani on muuttunut radikaalisti, mutta ulkoinen maailma ei vielä oo sopeutunut ja laahaa perässä. Tällä hetkellä se näkyy konkreettisemmin kuin koskaan, vaikka oonkin jo onnistuneesti irtautunut työstäni.

Kasvu tapahtuu aina kivun kautta. Synnyttäminen sattuu, ja tässä oon synnyttämässä itselleni niin paljon uutta. Vaikka tämä on tuntunut todella raskaalta ja vaikealta, oon kokenut siitä huolimatta luottamusta ja rauhaa. Tiedän, että oon menossa vain ja ainoastaan eteenpäin, taaksepäin kun elämässä on mahdotonta mennä. Epävarmuus, yksinäisyys ja syyllisyys kuuluvat tähän hetkeen, ne kielivät pelosta. On aika ottaa pelon tunne syleilyyn, huomioida ja helliä sitä. Antaa sen viipyillä niin kauan kuin se haluaa ja päästää lopulta menemään.

Tiedostamalla tunteen siitä tulee helpommin ymmärrettävä. Ja sen tunteminen on erittäin ok, et valitse tunteitasi itse, etkä voi niille mitään. Voit vain ottaa ne vastaan ja huomioida ne. Ja se kannattaa, ettei tunteet varastoidu kehoon, mikä aiheuttaa ongelmia. Kehoon pakkautuneet tunteet näkyvät kehossa fyysisinä kiputiloina ja erilaisina oireina. Kaikki on kuitenkin lopulta energiaa ja energian täytyy päästä virtaamaan vapaasti. Tunteiden sivuuttaminen ja niiden pakeneminen on usein helpompaa kuin niiden kohtaaminen, mutta vastaantulevien tunteiden käsittely palkitsee ja tuo pitkäkestoisempaa hyötyä ja onnellisuutta.

Nyt mun on aika kääntyä taas hieman enemmän sisäänpäin ja olla itselleni entistäkin tiiviimmin tukena. Pitää kiinni hyvistä rutiineista ja meditoida. Pysähtyä itseni äärelle. Kaikki on hyvin.