Avainsana: itsensä arvostaminen

En pelkää enää mitään

Julkaistu tekijä Noora

Syksy, irtisanoutuminen ja etäisyys kaikkeen on nostanut pintaan ihan valtavasti asioita. Mulla on ollut todella rankkaa henkisesti ja hetkittäin todella vaikea olla itseni ja elämäni kanssa. Vuosi sitten olin todella, todella synkässä paikassa ja koin olevani pahemman kerran hukassa. Tämä syksy ei oo ollut ihan niin vaikea, mutta omalla tavallaan myös todella haastava. Tiedän, että kaiken tämän kokeminen vie mua rytinällä taas eteenpäin ja oon joutunut muistuttamaan itseäni siitä. Musta on tuntunut, että oon kääntynyt vahvasti sisäänpäin, vetäytynyt kesän jäljiltä kuoreeni ja tehnyt työtä itseni kanssa, elänyt omassa maailmassani.

Paljon ideoita oon saanut kirjoittamiseen, mutta ne eivät oo virranneet läpi paperille (tai läppärin näytölle) asti. Asioiden ja tunteiden sanoittaminen on tapahtunut lähinnä pääni sisällä, mutta en oo saanut kanavoitua juuri mitään ulos. Tällä hetkellä musta kuitenkin tuntuu, että pahin on toistaiseksi takanapäin, oon levollisin mielin ja pystynyt rentoutumaan. Oon viettänyt nyt parin viikon ajan omaa hiljaista retriittiäni ja ollut vapaa kaikista suunnitelmista ja tekemisestä. Viettänyt aikaa luonnossa ja inspiroivien kirjojen parissa.

Etäisyys kaikkeen loi tilaa kohdata totuuksia

Viimeisen työpäivän jälkeen vietimme mun synttäreitä kahden ystäväni kanssa. Se päivä oli ihana, enkä silloin vielä oikein sisäistänyt sitä tosiasiaa, etten enää töihin mene. Kun parin päivän päästä jätin Tampereen taakseni, asia alkoi konkretisoitumaan. Kaiken sen haikeuden keskellä tuntui kuitenkin hyvältä jättää työpaikka ja Tampere, joka on tuntunut kodilta viimeiset seitsemän vuotta. En oo kyllästynyt Tampereeseen, mutta haluan välillä vaihtaa maisemaa. Pirkanmaalle tuun varmasti vielä palaamaan, ihan vain lyhyemmille vierailuille jos en muuten.

Halusin lähteä Ruotsiin, joten otin pienen kotini ja ajoin sillä naapurimaahan. Rakastan Ruotsia ja ruotsin kieltä ja olo tuntui kotoisalta, mutta kolmen viikon aikana Ruotsissa uiskentelin tyrskyävissä aallokoissa. Sain etäisyyttä ihmisiin ja tavallisiin arkisiin asioihin ja sain mahdollisuuden tarkastella elämääni etäämmältä. Edes tuttua suomen kieltä en kuullut tai nähnyt ympärilläni, joten elämä tuntui erilaiselta, vaikka pohjoismaan maisemat ja luonto olivatkin verrattavissa Suomeen.

Mieleen hiipi ajatuksia yksinäisyydestä, epäonnistumisesta ja siitä, teenkö vääriä asioita. Oliko maailman typerin idea irtisanoutua ja hypätä tyhjän päälle? No, ei ollut. Pohjimmiltani tiesin koko ajan, että se on tehtävä nyt, se on oikea ratkaisu. Työpaikassani tunnuin tukehtuvani, kuihtuvani pois. Elämä tuntui merkityksettömältä ja oma hyvinvointini oli vaakalaudalla. Sain hyvin vähän kiitosta tekemästäni työstä ja huono työilmapiiri vaikutti muhun todella vahvasti. Taustalla oli kuitenkin ajatus turvasta, mitä yhteiskunnassa tunnutaan muutenkin arvostettavan: vakituinen työpaikka ja kuukausittain tilille kilahtava palkka. Mutta tiesin, että voin rakentaa erilaisen turvan tunteen itselleni, mikä ei tule ulkoapäin.

Pelkäsin raha-asioita. Mulla on ollut aina hyvä ja luottavainen suhde rahaan, mutta siinä tunnemyllerryksessä maalailin itselleni kauhukuvia myös sen suhteen. Työttömänä en saisi säännöllistä tuloa joka kuukausi. Miten pärjään, jos en saa rahaa mistään? Pyörittelin raha-ajatuksia monelta eri kantilta. Mietin vaihtoehtoja ja sitä, kuinka paljon haluamanilainen elämäntyylini vaatii rahaa. Toki olin pohtinut näitä asioita jo ennen irtisanoutumistanikin ja tiesin pärjääväni, mutta niin vain pelko otti vallan. Luottamus elämään kuitenkin vei jälleen voiton ja rahapohdinnat jäivät vähäisiksi.

Elämäni ihmiset opettajinani

Syvyyksissä ollessani surin myös ihmissuhteitani. Oon aina viihtynyt hyvin yksin ja tykännyt pitää ydinystäväpiirini pienenä, En kaipaa ympärilleni jatkuvaa hälinää ja isoa joukkoa ihmisiä. Useita vuosia sitten tein tietoisen päätöksen lopettaa kaikki puolivillaiset kaverisuhteet ja keskittyä syvempiin yhteyksiin. Mun elämään ei oo viimeisen muutaman vuoden aikana tullut uusia ihmisiä jäädäkseen. Tärkeimmät ihmissuhteet liittyvät perheeseen ja lapsuudenystäviin, sekä yhteen ystävään, joka tuli elämääni neljä vuotta sitten.

Tänä vuonna kaksi ihmistä menneisyydestäni on ”tullut takaisin”, mutta ei jäädäkseen. Molemmat ottivat muhun itse yhteyttä, mutta molemmat myös vetäytyivät. Tämä jätti mulle vain suuren hämmästyksen siitä, mitä tapahtui. Päättelin kuitenkin, että vaikka heillä olikin kiinnostusta olla kanssani tekemisissä, kumpikaan ei ollut sielun tasolla valmis kohtaamaan tätä mun vahvana virtaavaa energiaa. He molemmat olivat eräänlaisia oppiläksyjä irtipäästämisestä ja heidän kohdallaan mun piti itse tehdä se työ itseni kanssa. Tämän oivallettuani opin, ettei mun tarvi kiinnittyä elämäni aikana keneenkään ihmiseen.

Toinen näistä ihmisistä oli pitkäaikainen ystävä yhdeksän vuoden takaa. Emme ole olleet näiden vuosien aikana jatkuvasti tekemisissä tai edes yhteyksissä. Ensimmäisinä vuosina kun asuimme samassa kaupungissa, näimme enemmän, mutta viimeisimmät vuoden juttelimme ja näimme vain silloin tällöin. Kun hän viime kesänä taas otti muhun yhteyttä, se tuntui erilaiselta. Mulle tuli olo, että nyt voisi olla meidän aika syventää ystävyyttämme. Näimme lyhyen ajan sisällä kahdesti, se on enemmän kuin normaalisti. Asuimme suhteellisen lähellä toisiamme, joten näkeminen oli helppoa. Olimme myös lähes päivittäin yhteyksissä viestein.

Kunnes hän alkoi vetäytyä. Koitin kysellä häneltä onko kaikki hyvin ja mitä tapahtui, mutta hän ei itsekään tuntunut tietävän. Kun en saanut toiselta enää juuri mitään, tiesin, että mun täytyy päästää jälleen irti. Irti toiveista ja haaveista ystävyytemme syvenemisen suhteen. Ja sen tein, vaikka se olikin surullista. En halunnut antaa taas itsestäni kaikkea, kun en saanut enää toiselta mitään. Olisin vain jäänyt vellomaan turhautumiseen ja epätietoisuuteen, mikä veti mua alaspäin. Hän tuli opettamaan tämän mulle kaiken muun irtipäästön lisäksi.

Annan elämän johdattaa eteenpäin

Nyt musta tuntuu, että oon ymmärtänyt sen, mikä mun piti: en kiinnity enää ihmisiin. En voi tai halua kontrolloida muita, enkä hallita elämäni kulkua. Ihmiset tulee ja menee, ne oikeat ja arvokkaat ihmissuhteet tulevat jäädäkseen. Moni ihminen elämissämme on vain ohikulkumatkalla opettamassa meille eri asioita. Jokaisesta menneisyyteen jääneestä ihmissuhteesta löytyy tarkoitus tai opetus, se voi olla ihan minimaalisen pienikin.

Raha-asioita en oo pahemmin elämässäni stressannut, enkä stressaa nytkään. Luotan siihen, että aina kaikki järjestyy. Rahakin on vain energiaa, eikä se tee ketään oikeasti onnelliseksi. Vietin paljon aikaa ajatusten kanssa siitä, että entä jos joutuisin ulosottoon ja menettäisin ihan kaiken maallisen omaisuuteni. Se tuntuisi hirveältä, mutta mitä sen jälkeen tapahtuisi? Jatkaisin elämääni ilman mitään ulkoista. Tarpeeksi kauan vietettyäni aikaa tämän ajatuksen kanssa aloin tulla sinuiksi sen suhteen. En oikeasti tarvitse elämääni mitään ulkoista. Onnellisuus ja tyytyväisyys tulee aina lopulta sisältäpäin.

Minimalistina en oo ollut enää vuosiin kiinnittynyt tavaroihin. Minäkin omistan kauniita tavaroita, joilla on tunnearvoa ja merkitystä, mutta entä jos menettäisin tavaran? Se harmittaisi, mutta elämä jatkuisi. Tunnearvollisen tavaran menettäminen ei poista multa sitä tunnetta tai muistoa hetkestä, henkilöstä tai paikasta, johon tavara liittyy. En tarvitse tavaraa muistaakseni. Voin aina palata ajatuksissani niihin hetkiin ja muistoihin, mitkä ovat tärkeitä. Näin ollen en myöskään tarvitse rahaa ostaakseni tavaroita. Ja mitä kokemuksiin ja elämyksiin tulee, niitä saa myös ilmaiseksi. Kyse on siitä, mitä pidät merkityksellisenä ja kiitollisuuden arvoisena.

Tekstin otsikko on aika raju, mutta ainakin lähes totta. En pelkää menettää ihmisiä tai omaisuutta. En aktiivisesti pelkää mitään, mutta toki oman terveyden menettäminen on ajatuksena pelottava, jos sitä alkaa tosissaan miettimään. Se on ainoa asia, mitä tällä hetkellä tarvitsen toteuttaakseni itseäni ja elääkseni unelmaelämääni. Ja se onkin erittäin painava syy mulle pitää erityisen hyvää huolta itsestäni kokonaisvaltaisesti. Vaikka menettäisin kaiken muun, voisin silti elää onnellista elämää. Ihmisten menettäminen olisi varmasti todella vaikea paikka ja vaatisi pitkän surutyön, mutta toisaalta voimmeko todella menettää, kun emme ketään omista? Me tulemme ja lähdemme täältä aina yksin.

Elämäni vaikein ihmissuhde – äitini kanssa

Julkaistu tekijä Noora

Oon ollut kesälomalla nyt pari viikkoa. Loma on ollut elämäni parasta aikaa ja oon nauttinut siitä täysillä. Pelkkää ilotulitusta se ei kuitenkaan ole ollut, vaan oon kokenut myös hankalia tunteita. Oon alkanut käsittelemään yhä vain enempi omia tunnelukkojani ja traumojani ja sen myötä tunteet ovat olleet pinnassa. Koen itseni nykyään vapautuneemmaksi kuin koskaan ja oon tutustunut itseeni ihan uudella tavalla. Tiedostan ja havaitsen paljon herkemmin kehon viestejä ja tuntemuksia.

Yksi suurimmista haavoistani, mikä on auennut uudelleen, on äitisuhteeni. Mulla ja äidilläni on leiskuva menneisyys ja aikuisiällä oon tiedostanut itsessäni sen, etten näyttäydy hänen seurassaan täysin omana itsenäni. Viime viikkojen aikana oon alkanut pureutumaan tähän aiheeseen kunnolla ja oon tehnyt merkittäviä huomioita. Nyt kun erosta on päästy yli ja se on käsitelty, voinkin hypätä seuraavan ihmissuhteen selvittelyyn.

Äitini on vahva persoona ja hänellä on varmasti paljon omia traumojaan ja tunnelukkojaan, joita hän on tiedostamattaan siirtänyt mulle mun lapsuudessa. On mun tehtävä lähteä purkamaan näitä ylisukupolvisia haasteita ja pysäyttää mahdollinen ketjureaktio. Oon valtavan ylpeä itsestäni, että oon tiedostanut nämä asiat ja kykenen ne myöntämään itselleni. Ja että haluan tarttua toimeen ja lähteä purkamaan vyyhtiä, vaikka helppoa se ei ole ollut eikä tule olemaan.

Turvallisen ympäristön puute lapsuudessa

Kun oon äitini seurassa, huomaan itsekin, kuinka rajoittunut ja jähmeä oon. Oma ääni kuulostaa vieraalta hänelle puhuessa: se on matala, monotoninen ja kylmä. Saatan myös ärsyyntyä todella helposti asioista, joista äitini mainitsee. Samaan aikaan en millään pysty rentoutumaan ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, etten siihen kykene. Olo on lähes aina todella ristiriitainen. Samaan aikaan rakastan ja välitän valtavasti mutta sitten kuitenkin sulkeudun.

Mulla on aika varhaisestakin lapsuudesta paljon todella yksityiskohtaisia ja eläviä muistoja eri tapahtumista. Tapahtumat ovat negatiivisia ja osan muistoista tunteen pystyn elämään uudelleen sillä hetkellä, kun asiaa muistelen. Omasta puolestani voisin muistoja avata enemmänkin, mutta koska niihin liittyy toinen ihminen ja hänen tekemisensä, en niitä lähde yksityiskohtaisesti kertomaan. Yksi muisto on kuitenkin sellainen, jonka voin ja haluan jakaa.

Olin ala-asteella, ehkä viidennellä luokalla. Asuimme pienessä kylässä ja kuljimme kouluun taksilla ja bussilla. Koulupäivän aikana osallistuimme ulkoilmatapahtumaan, joka järjestettiin toisessa pikkukylässä. Lähdimme koululta oppilaiden ja opettajien kesken bussilla toiseen kylään. Tapahtuma oli avoin kaikille ja myös äitini päätti tulla paikanpäälle. Oli sateinen ja viileä syyspäivä, märkää ja harmaata.

Vietin aikaa tapahtumassa koulukavereideni kanssa. Kiertelimme pihaa ja kojuja, kunnes törmäsimme äitiini. Juttelimme hänen kanssa hetken, mutta kauaa en kerennyt aikaa viettää hänen kanssaan, sillä bussikyyti lähtisi takaisin koulullemme pian. Sanoin äidilleni, että menen nyt ystävieni luo. Musta tuntui pahalta jättää äiti yksin, vaikka mitään syytä sille tunteelle ei ollut. Äiti tuli sinne yksin ja viihtyi hyvin, hän ei odottanut mun pitävän hänelle seuraa.

Edelleen muistan todella elävästi sen hetken, kun astuimme koulukavereideni kanssa takaisin bussiin. Istuin ikkunapaikalle ja kaverit juttelivat keskenään. Itse katselin sadepisaroiden peittämästä bussin ikkunasta ulos, siellä oli äitini. Hän seisoi ihmisten keskellä ja katseli minua bussista. Ehkä hymyili ja vilkutti. Mut valtasi ihan ääretön haikeus ja kuristava tunne. En osaa sitä selittää sen tarkemmin, mutta jollain tapaa tunsin syyllisyyttä. Hän seisoi siellä sateessa ja minä lähdin kavereitteni kanssa bussiin. Mitään järkeä tässä tunteessa ei ollut silloin, enkä oo keksinyt vieläkään sille selitystä.

Jokin osa minussa jäi aina vaille hyväksyntää

Mietin vain, kuinka paljon ristiriitaa pieni lapsi on voinutkaan kokea ymmärtämättä mistään mitään. Kun kaikki on hyvin, niin miksi sydäntä puristaa näin paljon? Suuri sydämeni rakasti valtavasti ja ehdoitta, mutta samaan aikaan se ei saanut kaipaamaansa hyväksyntää ja lempeää rakkautta takaisin. Se oppi siihen, että rakkaus täytyy jollain tapaa aina ansaita. Siihen, että omana itsenäni en ollut tarpeeksi tai oikeanlainen.

Aloin pelkäämään tiettyjä tilanteita. Miellytin, jotta en saisi rangaistusta. Ja sitten kuitenkin temperamentti otti vallan, sanoin vastaan ja mua satutettiin. Mun omaa ääntä ei varsinaisesti koskaan vaiennettu, sillä se oli niin voimakas, ettei sitä saatu peitettyä. Ja sen vuoksi opin taistelemaan sen puolesta, että saisin oikeutta. Lapsena olin toki silti aina alakynnessä.

Kun toimin väärin tai epätoivotulla tavalla, sain toinen toistaan kamalampia rangaistuksia. Voisin edelleenkin luetella niitä ja kertoa yksityiskohtaisia muistoja niistä. Nyt kun mietin saamiani rangaistuksia, ne tuntuvat todella epäreiluilta ja epäoikeudenmukaisilta. En saanut mokata rauhassa ja tulla kohdatuksi lempeydellä ja rakkaudella. Kun mulla oli paha olla, sitä pahaa oloa vähäteltiin. Mun ois täytynyt vaan jaksaa ja olla reipas. Mulle suututtiin ihan vääristä asioista, mm. teini-ikäisenä siitä, että paha oloni oli johtanut mut masennukseen.

Toki mua myös lohdutettiin ja kohdeltiin kuin lasta kuuluu kohdella. Mutta se onkin asia, mikä ristiriitaa aiheutti. Ensin lytätään ja rangaistaan ja toisessa hetkessä ollaan lempeitä ja osoitetaan rakkautta. Koitapa siinä lapsena sitten ymmärtää, missä mennään. Mulla oli haaveita ja unelmia, mutta harvemmin niitä otettiin tosissaan. Ne sivuutettiin tai sanottiin, ettei tuommoisesta kannata haaveilla.

On aika ottaa sisäinen lapsi lämpimään, turvalliseen halaukseen

Ja nyt aikuisena yritän ymmärtää tätä kaikkea. Ymmärrän jo jonkin verran, mutta mulla on vielä paljon läpikäytävää, oivallettavaa ja työstettävää. Sisäinen lapseni herää aina sillä hetkellä, kun kohtaan äitini ja se aiheuttaa muutoksen käytöksessäni. Sisäinen lapseni kokee edelleen sitä turvattomuutta, mitä hän lapsena koki. Aikuisen minun tehtävänä on olla turvallinen henkilö tälle pienelle, pelokkaalle lapselle ja näyttää hänelle, ettei ole enää hätää.

Vain omalta osaltani voin työskennellä näiden asioiden kanssa ja siltä osin tehdä oloni mukavammaksi. Toisen ihmisen käytökseen ja ajattelumalleihin en voi vaikuttaa, mutta ei mun tarvikaan. Se riittää, että olen sujut itseni kanssa. Yksi suuri askel olisi avata keskustelu tästä aiheesta äitini kanssa, mutta vielä en koe olevani valmis. Jos hän itse aloittaisi keskustelun, voisin toki asioita avata. Mutta tällä hetkellä keskityn työstämään asioita itseni kanssa.

Asiat voivat mennä tästä vain parempaan suuntaan

Haluan enemmän kuin mitään luoda paremman suhteen äitiini. Mutta se vaatii työtä myös toiselta osapuolelta, sekä yhdessä asioiden läpikäymistä. Vanhoista malleista on päästävä irti ja käsityksiä täytyy murtaa. Edessä on pitkä tie. Kokonaan en halua välejä laittaa poikki missään tapauksessa, sillä meidän välinen suhteemme ei ole enää niin tulehtunut, että siihen olisi tarvetta. Mutta etäämmäs on hivuttauduttava, mikäli emme tule pääsemään yhteisymmärrykseen.

Se, että joku on samaa lihaa ja verta, ei tarkoita, että olisit automaattisesti velvollinen pitämään yhteyden tähän ihmiseen. Mitään ihmissuhteita ei tulisi pakottaa. Joskus suurinta rakkautta voi olla antaa toisen mennä ja etääntyä, jos hän sen myötä alkaa voida paremmin. Ihmissuhteet ovat kinkkisiä ja monimutkaisia, ne satuttavat ja antavat mahdollisuuden suurimpaan mahdolliseen rakkauteen. Niiden työstäminen voi olla vaikeaa mutta ei mahdotonta.

Olet elämäsi tärkein ihminen

Julkaistu tekijä Noora

Fakta on se, että sulla ei ois elämää ilman sua. Ootko koskaan pohtinut asiaa sen syvällisemmin? Se, miten voit fyysisesti ja eritoten henkisesti määrittää melko pitkälti sun elämän laadun. Asenteita on paljon mistä valita, kuinka suhtautua tilanteisiin. Sun ulkoinen maailma on heijastus sun sisäisestä maailmasta.

Muut eivät voi koskaan tuntea sinua niin kuin sinä tunnet itsesi

Elämässä on helppo hukata itsensä, varsinkin nykypäivänä. Kaikki eivät välttämättä opi edes tuntemaan itseään kunnolla. Yhteiskunnan odotukset hukuttaa meidät helposti ajatuksiin siitä mitä pitäisi olla ja mitä tehdä. Todellisuudessa voit ja saat kuitenkin itse päättää mitä oot ja teet. Voit valita olla juuri se ihminen, keneksi oot syntynyt.

Toisten odotukset ja olettamukset luovat luonnollisesti paineita. Totuus on kuitenkin se, ettei sun tarvi miellyttää tai pitää yllä minkäänlaista kulissia. Kun annat oman valosi loistaa, oikeat ihmiset löytää tiensä sun elämään. Ja vastaavasti ne poistuvat, joita sun valo häikäisee liikaa. Jokainen ihminen tulee sun elämään syystä ja viipyy tietyn aikaa. Jokaisella ihmissuhteella on joku tarkoitus ja opetus. Sitä voi olla hankala huomata sillä hetkellä, mutta jälkeenpäin se on helpompi oivaltaa.

Ihmiset ja elämän tapahtumat kasvattavat sua. Pystytkö näkemään opetusta jossain vuosia sitten tapahtuneessa? Ilman sitä kokemusta et olisi sinä. Jossittelu on turhaa, mutta mitä jos et olisikaan kokenut sitä mikä tapahtui? Millaista sun elämä olisi nyt? Eihän sitä tietenkään voi tietää, mutta elämäsi voisi näyttää täysin eriltä.

Jokainen elää omaa totuuttaan, joten kenelläkään ei voi olla täysin samaa käsitystä susta mikä sulla itselläsi on. Voit kertoa sanantarkasti sen, millainen koet olevasi. Siitä huolimatta kellään ei oo kokemusta siitä, millaista on olla sinä. Loppujen lopuksi oot muille ihmisille vain sitä, mitä näytät ulospäin. Miltä näytät, mitä puhut, mitä teet. Et voi koskaan paljastaa koko totuutta itsestäsi, sillä muut eivät ole sinä. Oot olemassa monessa eri totuudessa. Ja se on hieno juttu.

Tartu itseäsi kädestä kiinni ja anna hänen näyttää kuka olet

Kuinka hyvin todella tunnet sen ihmisen, kuka oot? Elätkö käsityksessä, joka on tullut ulkoapäin? Pidä hyvä huoli itsestäsi, rakasta ja hoivaa. Kysy mitä kuuluu ja kuuntele. Oo tukena, kun on vaikeaa. Älä pienennä tai peittele itseäsi. Jos muut ei kestä sua pahimmillasi, he eivät ansaitse sua myöskään parhaimmillasi.

Saat itse päättää, millaista kohtelua hyväksyt muilta. Se on täysin ok asettaa rajat ja pitäytyä niissä. Sun ei tarvitse koskaan hyväksyä toisilta mitään, mitä et halua. Kompromisseista voi neuvotella ja sopia mutta voit itse valita, mihin saakka oot valmis joustamaan. Vaikka joku hylkäisikin sut sen takia että pidit kiinni rajoistasi, muista, että voit olla aina itsesi tukena ja läsnä. Voit aina palata tähän hetkeen.

Tässä hetkessä kaikki on aina hyvin, ellet roiku sormien varassa kallion kielekkeellä tai jotain vastaavaa. Keho elää aina nykyhetkessä, mutta mieli poukkoilee menneessä ja tulevassa. Mennyttä ja tulevaa ei kuitenkaan ole olemassa. Menneeseen et voi koskaan fyysisesti palata ja tulevaisuudesta et voi koskaan tietää varmaksi. Joten pysähdy hetkeksi ja elä tässä hetkessä.

Säännöllisen meditaation avulla saat yhteyden itseesi. Mieltä ei tarvitse tyhjentää, vaan tärkeää on olla takertumatta ajatuksiin. Kun ne virtaavat mieleesi, huomaa ne ja anna niiden mennä. Älä ala analysoimaan niitä. Silloin kun tuntuu, että meditaatio on erittäin vaikeaa, kaipaat sitä eniten. Kun ajatukset poukkoilee ja ahdistaa, on paras hetki rauhoittaa mieli.

Laumaan kuulumisen tunne on meille tärkeää

Blogin kirjoittamisen aloittaminen pelotti mua suunnattomasti. Mulla on ollut tapana pienentää itseäni ja pysytellä näkymättömissä. Tiedän, että mulla on asioita, joita haluan jakaa ja tuoda muiden tietoisuuteen. Mutta samalla näkyväksi tuleminen pelottaa. En ole enää tänäpäivänä niin epävarma ihminen kuin joskus olin. Kun oon oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja oivaltanut, miten ihmisenä toimin, oon saanut valtavasti itsevarmuutta. Tämä näkyy eniten välittömässä elämässäni, jokapäiväisessä arjessani. Mutta ulostulo suuremmalle yleisölle aiheuttaa epävarmuutta.

Mitä sitten pelkään? Haluan kertoa omaa tarinaani, omista epävarmuuksistani, onnistumisistani, ajatuksistani, näkemyksistäni, tunteistani. Ja se on todella henkilökohtaista. Meillä ihmisillä on primitiivinen tarve kuulua joukkoon ja liika erottuminen voi tuntua uhkalta.

Mitä jos sanon tai teen jotain josta joku toinen ei pidä tai ajattele samoin? Hylkääkö hän mut? Todennäköisesti ei, riippuu toki jonkin verran asiasta ja vastapuolesta. Entisaikaan laumasta poisjääminen on merkinnyt pahimmillaan kuolemaa. Tätä pelkoa meillä ei realistisesti enää nykypäivänä ole, mutta aivomme on ohjelmoituneet ajattelemaan näin.

En varsinaisesti pelkää muiden ihmisten reaktioita siihen, mitä he vaikkapa blogiteksteistäni ajattelevat. Kirjoittamani tekstit ovat kuitenkin todella henkilökohtaisia ja tulevat suoraan sielustani, joten tunnen olevani täysin auki koko maailmalle julkaistessani näitä. Samalla tiedän, että sanomallani on suuri merkitys joidenkin ihmisten elämiin ja he saavat multa apua, oivalluksia, vertaistukea ja lohtua. Sen takia haluan kirjoittaa koko maailmalle.

Joten vaikka mua kuinka pelottaa ja jännittää, teen tätä silti. Tiedän, että oikeat ihmiset löytävät tekstieni pariin. Tiedän, että sanomallani on suuri merkitys. Sinäkin voit tehdä sitä mitä kovasti janoat. Jos sua pelottaa muiden mielipiteet, muista ettei kaikkia voi miellyttää. Ihmiset ovat niin keskittyneitä omaan elämäänsä ja omiin epävarmuuksiinsa, että harva jaksaa antaa määrättömästi huomiota muille. Ja usein ihmisten mieliin jäävät nimenomaan toisten onnistumiset.

Turvan tunnetta ja lempeyttä vaikeaan hetkeen

Julkaistu tekijä Noora

Kun elämä heittelee, pahin mitä voit tehdä on soimata itseäsi. Jokaisen pitäisi opetella rakastamaan itseään aidosti ja lämpimästi. Kuuntele puhetta itsellesi: puhuisitko samalla tavalla läheisellesi? Tuomitsisitko hänet teoistaan tai virheistään? Tai tilanteesta, johon hän ei voi vaikuttaa? Kohtele itseäsi yhtä hyvin kuin lähimmäisiäsi. 

Oot arvokas ja ansaitset rakkautta. Sussa on mahtava voima sisällä. Oo itse itsesi paras ystävä ja elämäsi tärkein ihminen. Halaa itseäsi, halaa sisäistä lastasi. Mikään ei oo sattumaa, vaan asiat tapahtuu syystä. Mitä tämä hetki sulle opettaa? Ehkä et osaa vastata kysymykseen nyt, mutta jonain päivänä vielä ymmärrät.  

Me emme ole yhtä kuin ajatuksemme ja tunteemme

Oot paljon enemmän kuin sun ajatukset ja tunteet. Ne muuttuvat ja vaihtelevat, sinä pysyt samana. Mielellämme on tapana ottaa meistä yliote ja antaudumme herkästi sen tahtoon. Ajatukset ja tunteet ovat kuitenkin erillinen osa sinusta. Jos tunnet surua, et oo surullinen ihminen. Oot ihminen, joka tuntee surua. Suru on tullut vain kylään ja lähtee aikanaan pois. Mikäli et saa mitään aikaan, et oo laiska. Keho on viisas ja yrittää ehkä viestittää, että nyt on aika levätä. 

Mikään ei oo ikuista. Sekä hyvässä että pahassa kaikki loppuu aikanaan. Nauti siis joka hetkestä! Ime ilon, onnen ja riemun hetkistä kaikki se positiivinen energia itseesi. Käytä sitä voimavarana kun olo on hankala. Ja kun on vaikeaa niin muista, että vaikeat tunteetkaan ei oo tulleet jäädäkseen. 

On tärkeää tuntea kaikki tunteet. Positiiviset tunteet on lähtökohtaisesti helpompia hyväksyä mutta negatiiviset saattaa tuottaa vaikeuksia. Niiden välttely ja pois sysääminen on kuitenkin vahingollista. Surua, vihaa, kateutta tai mitä tahansa epämiellyttävää tunnetta haluaisi juosta pakoon ja saada parempi olo tilalle. Mikäli pakenet vaikeita tunteita, ne patoutuu sisällesi. 

Patoutuneet tunteet voi näkyä myös fyysisessä kehossa. Koska kaikki tässä maailmassa on energiaa, myös kehoon patoutuneet tunteet ilmenevät kipuina tai vaivoina. Ne on tukkeutunutta energiaa, joka ei pääse virtaamaan. Selittämätön selkäkipu voi hävitä, kun stressi vähenee tai käsittelet traumojasi.  

Hengitys kulkee aina mukanasi, minne ikinä menetkin

Hengitä sisään nenän kautta. Niin, että ensin vatsa pullistuu, sitten rintakehä. Vedä happea keuhkoihisi niin paljon kuin saat. Pidätä hengitystä kolme sekuntia ja päästä ilma tasaisesti suun kautta ulos. Uloshengityksen olisi hyvä kestää pitempään kuin sisäänhengityksen. 

Palleahengitys on tärkeää. Hengitysharjoitukset yleensäkin rauhoittaa hermostoa ja säännöllisesti tehtynä niistä saa arvokkaimman hyödyn. Pysähdy edes pieneksi hetkeksi. Hengitä kerran sisään ja kerran ulos. Edes kerran. Yksi läsnäoleva hengitys on parempi kuin ei mitään.  

Stressaantuneena hengitämme pinnallisesti. Tapaamme muutenkin hengittää sisäänhengityksellä pitempään kuin uloshengityksellä. Myös sillä on merkitystä hengitätkö suun vai nenän kautta. Nenän kautta hengittäessä saat keuhkoihisi puhtaampaa ja happirikkaampaa ilmaa. Se myös rauhoittaa ja tasapainottaa horjuvaa mieltä. 

Keho elää aina tässä hetkessä, mieli murehtii mennyttä ja tulevaa. Murehtiessasi viestität kehollesi, että nyt asiat ei oo hyvin. Rauhoittamalla hermostoa hengitysharjoituksilla viestität kehollesi, ettei ole mitään hätää. Kokeile edes ja huomaa, kuinka olo alkaa helpottaa. 

Anna anteeksi itsellesi se, ettet ole sellainen, kuin toivoisit sinun olevan

Haluaisitko olla hauskempi, sanavalmiimpi, kauniimpi, parempi? Tiiätkö mitä? Oot täydellinen just noin eikä sun tarvi olla yhtään sen enempää, mitä jo oot. Oot syntynyt tähän maailmaan olemaan sinä. Jos olisit jotain muuta, mitä et luonnostasi jo oo, et olisi silloin juuri se tietty upea sinä. Ansaitset rakkautta ja kaikkea hyvää juuri tuommoisena.  

Haavekuva itsestä voi joskus olla hyvinkin epärealistinen. Vie todella paljon energiaa pyrkiä olemaan jotain, mitä ei jo ole. Arvosta sekä ulkoisia että luonteenpiirteitäsi. Ne tekee susta ainutlaatuisen. Ole kiitollinen, että saat olla oma ihana itsesi. Sulla on merkitystä. 

Jos joku muu odottaa sun olevan toisenlainen, se kertoo enemmän hänestä kuin susta. Aitoa rakkautta on hyväksyä toinen juuri sellaisena kuin hän on. Koskaan ei tarvitse muuttua tai olla jotain muuta toisen vuoksi. Sulla on vapaus ja oikeus olla just sitä mitä oot ja ansaitset tulla rakastetuksi sellaisena. Rakkaus ei rajoita tai aseta ehtoja.  

Kaikki päättyy aina hyvin. Mikäli asia ei ole hyvin, se ei ole vielä päättynyt

Mitä ikinä käytkin nyt läpi, selviät siitä kyllä. Elämä kantaa, luota siihen ja tulevaisuuteen. Pysähdy ja elä tässä hetkessä. Hengitä. Tunne joka ikinen tunne. Antaudu, avaudu ja vain ole. Elämä menee koko ajan eteenpäin, vaikka et tekisi mitään. Asiat muuttuu ja kehittyy joka ikinen hetki. Anna aikaa ja hoivaa itseäsi. Ole itsellesi lempeä ja armollinen. Kaikki on hyvin.