Avainsana: dharma

Luopumisen vuosi – dharma kuiskii ja sykli sulkeutuu

Musta tuntuu, että oon viime päivinä ryöminyt todella matalissa energioissa. Rakastan kirjoittamista, mutta tekstiä ei ole syntynyt blogiinkaan. Ajatukseni liitelevät kaikessa inspiroivassa ja keveässä, mutta konkretian tasolla olen ollut pahasti jumissa. Oon innostunut niin monesta asiasta yhtä aikaa, etten tiedä, mihin suuntaisin huomioni ja energiani. Toisin sanoen viipyilen huomattavasti enemmän feminiinisessä luomisen ja ideoinnin energiassa mutta maskuliinienergian toimeenpaneva ote nukkuu.

Palkkatyöni tuntuu syövän mua päivä päivältä enemmän. En pääse käyttämään luovuuttani ja tekemään mua innostavia asioita. Kerkeän kyllä kuuntelemaan musiikkia ja podcasteja töitä tehdessä, mutta inspiraatio ja ajatukset jäävät leijailemaan, kun en pääse toteuttamaan niitä. Työpäivän jälkeen kuppi tuntuu tyhjältä, eikä energiaa enää riitäkään omille kiinnostuksen kohteille. Se on todella kuluttavaa.

2025 on numerologisesti syklin viimeinen vuosi

Numerologisesti elämä etenee yhdeksän vuoden sykleissä. Vuosi 1 on vahvasti uuden alun energiaa täynnä, kun taas yhdeksäntenä vuonna asioita laitetaan pakettiin ja päästetään irti siitä, mikä ei enää palvele. Tämä kuluva vuosi on kollektiivisesti yhdeksäs, eli viimeinen vuosi. Jokaisen ihmisen elämässä vallitsee tietyssä määrin kuluvan vuoden energia. Itse huomaan ympärillä paljon esimerkiksi parisuhteiden päättymisiä ja uuden suunnan etsimistä.

Jokaisella on myös oma henkilökohtainen syklinsä. Voit laskea oman meneillään olevan numerologisen vuotesi laskemalla yhteen syntymäpäiväsi numerot yksitellen, sekä lisäämällä niihin sen vuosiluvun numerot, jolloin sulla viimeksi oli syntymäpäivä. Esimerkiksi jos syntymäpäiväsi olisi 25.11., laskisit 2+5+1+1+2+0+2+4. Tästä tulee 17. Koska tulos on kaksinumeroinen, lasketaan vielä 1 ja 7 yhteen, eli saadaan tulokseksi 8. Henkilökohtaisesti sulla olisi siis syklin kahdeksas vuosi meneillään.

Sen lisäksi, että 2025 on yhdeksäs vuosi, mulla on myös henkilökohtainen syklini yhdeksännessä vuodessa. Mulla on viimeisen vuoden tuplavaikutus. Ja sen on huomannut! Universumi on todella puskenut mua miettimään, mitä haluan elämässäni säilyttää ja mistä on aika päästää irti. Oon tietoisesti hidastanut tahtia, jättänyt kaiken ylimääräisen pois elämästäni ja reflektoinut. Oon myös henkisesti alkanut valmistautua tulevaan syklin ensimmäiseen vuoteen.

Kun syklini alkaa alusta ja ensimmäinen vuoteni saapuu, täytän 30. Tämä on jollain tapaa jopa maagista. Vuosikymmen vaihtuu, human design -profiilini mukaan siirryn seikkailijasta roolimalliksi, saavutan yhteiskunnan mukaan ”aikuisuuden”. Mulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä, eikä ole nytkään. Odotan malttamattomana tulevaa, mutta pyrin toki elämään tässä hetkessä. Ja nyt musta vahvasti tuntuu, että oon ottamassa suuria harppauksia eteenpäin omalla polullani.

Tee sitä, mikä inspiroi!

Vaikka mulla onkin tässä viimeaikoina ollut olo, etten ole saanut paljoakaan aikaiseksi, teen asioita silti. Teen asioita, mitkä innostaa ja inspiroi. Ne ruokkii mun sielua ja vie eteenpäin. Joten tee sinäkin. Tekemiesi asioiden ei tarvitse olla näennäisesti tuottavia tai hyödyllisiä. Ne ovat sitä, mikäli ne saa sut syttymään ja tuntemaan elämän kipinän sisälläsi. Asiat, jotka sytyttää sut innostuksesta, ruokkii aina korkeampaa hyvää ja itsesi lisäksi koko universumi hyötyy siitä.

Meillä kaikilla, jopa maapallolla on jokaisella oma uniikki dharmamme. Dharma tarkoittaa sielusi tehtävää, se on jotain, minkä vuoksi oot tänne syntynyt. Auringon dharma on tuottaa valoa ja lämpöä. Lintujen dharma on laulaa kauniisti ja lennellä ympäriinsä. Mun dharma on kirjoittaa ja luoda maailmaan kauneutta. Mikä sun dharma on? Mieti, millainen olit lapsena, mitä rakastit tehdä. Lapsena olemme aidoimmillamme, eikä yhteiskunnan odotukset ole aivopesseet meitä suorittamaan elämää.

Tänä vuonna oon oivaltanut oman dharmani ja huomaamattani lähtenyt kulkemaan sitä kohti. Törmäsin jossain hienoon toteamukseen siitä, ettei omaa dharman polkua voi edes lähteä kulkemaan, sillä ei polkua vielä ole olemassa. Polkuhan tarkoittaa sitä, että joku on jo kulkenut sitä reittiä pitkin. Jokaisen meidän dharma on kuitenkin ainoa laatuaan, joten valmista polkua meillä kenelläkään ei ole.

Mulla on paljon ideoita tulevaan. Vielä en tarkalleen tiedä, miten ja milloin niitä lähden käytännön tasolla toteuttamaan, mutta luotan elämään ja universumin ajoitukseen. Asiat saapuvat elämääni, kun olen ne valmis kohtaamaan ja ne etenevät niin kuin on tarkoitettu. Kova jano mulla olisi jo saada otettua valtava harppaus tuntemattomaan, mutta maltan vielä. Tunnistan selkeästi jo siirtyneeni muutoksen ja uuden alun energiaan, mutta edessä on vielä luopumista ja asioiden loppuunsaattamista.

Antautuminen elämän virtaan johdattaa oikeiden asioiden äärelle

Jos susta tuntuu, että olet hukassa tai jumissa, antaudu täysin. Hidasta, pysähdy ja antaudu. Se ei tarkoita luovuttamista tai kaikesta luopumista. Se tarkoittaa sitä, että annat elämälle tilaa tapahtua ja universumin tuoda oikeita asioita sulle. Se, mitä ruokit, kasvaa. Joten sen sijaan, että kantaisit kaunaa, yrittäisit kontrolloida kaikkea tai keskittyisit surkuttelemaan elämääsi, anna mielummin anteeksi, rentoudu ja keskity siihen, mikä on hyvin. Keskity asioihin, mistä olet kiitollinen. Ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä sulla jo on.

Onni tulee aina sisältä päin. Onnellisuutta ei voi ostaa, eikä se tule mistään ulkoisesta. Voit menettää elämässäsi kaiken, siis ihan kaiken, ja olla silti onnellinen. Kaikki on kiinni omasta suhtautumisestasi ja siitä, miten päätät nähdä elämäsi. Tämä on todella vaikeaa joskus toteuttaa tai edes muistaa, tiedän. Mutta se on totta. Jos päätät rakastaa elämää, se rakastaa sua. Tee asioita, mitä rakastat. Se tuo elämääsi onnellisuutta. Kirjoita itsellesi lista asioista, jotka innostavat sua juuri tällä hetkellä ja palaa listaan, kun tuntuu hankalalta.

Vetovoiman laki todellakin pätee. Jos uskot pahojen asioiden tapahtuvan, niitähän tapahtuu. Ohjelmoit mielesi ajattelemaan ja odottamaan negatiivisia asioita ja reagoit pieniinkin vastoinkäymisiin raskaasti. Jos taas uskot, että vastoinkäymisiä tapahtuu kaikille ja keskityt asioihin mitkä ovat hyvin, ruokit hyvää. Kun energiasi värähtelee korkeammalla taajudella, elämä tuntuu kevyemmältä ja huolettomammalta. Et voi vaikuttaa kaikkeen mitä ympärilläsi tapahtuu, mutta voit valita oman suhtautumisesi.

Oon ollut jonkin aikaa jumissa kirjoittamisen kanssa, mutta tämä teksti tuntui avaavan patoja. Tuntuu, kuin olisi helpompi hengittää ja ajatukset saivat taas hieman kirkkaampia sävyjä. Rakastan kirjoittamista ja toivon, että autoin myös sua edes hieman eteenpäin.