Kategoria: Pohdintoja

Kun manifesti toteutui

7.3.2025 olin menossa aamuvuoroon. Päätin ennen aamuviittä avata tietokoneen ja kirjoittaa. En koskaan kirjoita tietokoneella aamuisin, mutta muistan edelleen todella vahvasti sen hetken ja tunteen. Tunsin, että lävitseni haluaa nyt virrata erittäin tärkeä sanoma, joten annoin sormien liukua näppäimistöllä. Eilen täytin 30. Se tarkoittaa sitä, että numerologinen yhdeksäs vuoteni tuli päätökseen ja olen siirtynyt jälleen syklin ensimmäiseen vuoteen.

Toissapäivänä oli viimeinen työpäiväni. Tässä postauksessa haluan jakaa tuon 7.3. kirjoittamani tekstin. Kun luin sitä, häkellyin itsekin. Onko tämä todella minun kirjoittamani? Kyllä se on, Tiesin jo silloin ja halusin kirjoittaa itselleni manifestin, joka toteutui.

7.3.2025 Uusi alku

Uuden alku, se häämöttää. On viimeinen, yhdeksäs vuosi, kollektiivisesti ja henkilökohtaisessa elämässäni. Tunnen, kuinka pinnan alla kytee jotain paljon suurempaa. Odottaa päästäkseen nähdyksi, ollakseen olemassa. Jotain, mistä kukaan ei ole voinut uneksiakaan. En edes minä. En varsinkaan minä. 

Aika alkaa olla oikea. Se ei ollut oikea eilen. Ei viime vuonna, eikä kymmenen vuotta sitten. Se on odottanut tätä hetkeä. Ratkaisevat kolmekymmentä vuotta. Kolmenkymmenen vuoden kypsymisaika. Se on tarpeeksi. Kuoriutuminen on jo alkanut, mutta siinä kestää vielä.  

Siirtymävaihe on käynnissä. Tunnen kehittyväni, koteloitumisvaihe alkaa olla takana päin. Olen valmis levittämään kauniit siipeni. Varovasti tunnustellen, haistellen uteliaana raikasta, puhdasta ilmaa ympärilläni. Vedän sitä keuhkoihini ahnaasti. Nautin siitä ja tunnen eläväni joka solulla. Vanha, tunkkainen mennyt on jo eilisessä. 

Kärsivällisyys palkitaan. Aina en ole ollut kärsivällinen. Malttamattomuus, väkinäisyys ja puskeminen on kostautunut. Omaa kutsumustaan ei voi pakottaa. Sen täytyy saada virrata vapaasti, sen täytyy saada olla vapaa. Minun täytyy saada olla vapaa. Vielä en ole, mutta asiat ovat puhdistumassa. Valitsen itse mitä jää, sieluni valitsee. Sieluni on jo valinnut. Se tietää, vaikka mieleni ei vielä tiedä. 

Edessäni on vielä yksi suuri päätös. Lähteä vai jäädä? Tiedän vastauksen pohjimmiltani, olen tiennyt jo jonkin aikaa. Universumikin on kertonut mielipiteensä, se on antanut selkeät merkit. Jääminen on mahdotonta. Ajoitus on omissa käsissäni, ainakin toistaiseksi. Päätös on valtava ja merkittävä.  

Jos jään, toimin itseäni vastaan. Toimin pelosta käsin ja antaudun yhteiskunnan odotuksille. En elä sielustani ja murenen päivä päivältä pienemmäksi. Hautaudun mitättömyyteen ja olen olemassa olematta. Tuhoudun hiljalleen. 

Jos lähden, sieluni pääsee kukoistukseensa. Se on pelottavaa, mutta antoisaa. Saan vapauden ja janoamani. Olen vapaa. Valitsen itseni ja tulen kuulluksi, itseni ja muiden toimesta. En elä enää harmaudessa, vaan elämä saa tuhansia värejä ja sävyjä. Elämä ei ole vain autuutta, mutta vaikeuksia on helpompi kohdata, kun sisältä pursuaa valtava, kirkas ja lämmittävä liekki.  

Vain lähteminen on oikein. Onko se kuukauden päästä? Kolmen kuukauden? Puolen vuoden? Minun täytyy luottaa nyt elämään, tulevaisuuteen ja universumiin. Tiedän, että elämä haluaa minulle vain parasta. Kuuntelen kehoani, mitä se minulle haluaa kertoa. Olen herkistynyt universumin lähettämille viesteille. Se on lähettänyt niitä paljon, mutta vielä aika ei ole ollut oikea. Tiedän, kun se on. 

Olen kuolemassa pois. Jotain kauniimpaa ja puhtaampaa tulee tilalle. Hautajaiset ovat suurenmoiset. Ne ovat riemun juhla. Ja niin on syntymäkin, kun nousen tuhkasta. Tunnen, että pahin on jo takana. Ensimmäinen vuosi häämöttää. Näin tämän kuuluu mennä. Tämä on oikein. Minä luotan. 

Hyväksyminen voi olla vaikeaa, mutta palkitsevaa

Erosta on kulunut nyt reilu kaksi viikkoa. En oo todellakaan prosessin loppuvaiheessa tai käsitellyt kaikkea, mutta eteenpäin oon mennyt. Vaikeita hetkiä tulee vielä varmasti, uusia romahtamisia ja ikävää, mutta luulen pahimman olevan nyt takanapäin. Oon sisäistänyt ja oivaltanut paljon, reflektoinut ja mennyt itseeni. Se on ollut silmiä avaavaa ja puhdistavaa.

Suru ja ikävä on alkanut hellittää otettaan. Ex-puolisoni tuntuu etäiseltä ja suhteemme kaukaiselta. Se on haikeaa mutta samalla tiedän, että näin sen pitikin mennä. Oon elänyt päivä kerrallaan. Välillä haikailin yhteenpaluuta, mutta tällä hetkellä silmäni ovat auenneet sille, ettei niin välttämättä tule tapahtumaan.

Uskalla myöntää itsellesi tosiasiat, niin olet taas hieman vapaampi

Alkupäivinä halusin täysillä uskoa yhteenpaluuseemme. Tuudittauduin siihen lohdulliseen ajatukseen, että universumi on puolellamme ja yhdistää meidät, jos niin on tarkoitettu. Ja niinhän se onkin, mutta enää en oo takertunut ajatukseen siitä, että haluaisin meidän vielä palaavan toistemme luo. Tämä oli oma kompastuskiveni eron ensi hetkillä.

Oon elänyt päivä kerrallaan ja vain ollut tunteitteni kanssa. Välillä on kuristanut niin lujaa, etten ole tiennyt miten päin olisin. Mutta oon antanut tunteen tulla ja olla, lopulta se on lähtenyt. Ja niin ne aina tekevät. On valtava rikkaus saada olla tunteva ja herkkä ihminen. Elämä on ihanaa kaikkine tunteineen, ne luovat elämään perspektiiviä. Mun on täytynyt tietoisesti muistuttaa itseäni tästä, sillä vaikeiden tunteiden kanssa ei ole helppoa olla. Mutta ne ovat väistämättömiä.

Pikkuhiljaa oon onnistunut höllentämään otetta ex-puolisostani ja menneestä suhteesta. Mietin häntä edelleen päivittäin, mutta enää se ei satu niin paljoa. Hänen ajattelemisensa aiheuttaa ikävää ja epävarmuutta sen suhteen, ollaanko mulle oltu täysin rehellisiä. Mieli on alkanut luomaan kaikennäköisiä ajatuksia siitä, mitä kaikkea on voinutkaan tapahtua mun tietämättä. Kun tarkastelen koko suhteemme kaarta, mulla on lopulta paljon kysymyksiä ilmoilla, kun mietin yksittäisiä ja toistuneita tilanteita.

Mutta pyrin muistamaan, ettei sillä ole enää merkitystä. Me molemmat olemme jatkaneet eteenpäin. Mulla on edessä ihana tulevaisuus ja näen siellä paljon hyvää. Oon päässyt aloittamaan entistä syventävämmän matkan itseeni ja elämään juuri sen näköistä elämää, kun haluan. Ja se tuntuu hyvältä. Näen elämässä paljon hyvää.

Suru on tullut vain ohikulkumatkalle

Vaikeimmalla hetkellä kaikki tuntuu musertavalta. Tuntuu, ettei tästä voi ikinä selvitä. Siinä hetkessä mikään muu ei auta kuin se, että kohtaat sen tunteen. Älä pakene sitä tekemiseen, ihmisiin, päihteisiin tai mihinkään. Oloaan saa ja onkin hyvä helpottaa mielekkäillä asioilla, mutta älä jätä surua kokonaan kohtaamatta. Tunne sydämesi jokainen särö ja itke jos itkettää. Sillä tavoin saat surun liikkumaan eteen päin. Sauno ja anna keholle lempeää liikettä, puhu läheisille. Älä jää yksin.

Mikään ei oo ikuista, ei myöskään suru. Sekin lähtee aikanaan, kun se on saanut tulla nähdyksi ja sitä on hoivattu lempeästi. Niin kliseistä kuin se onkin, aika parantaa haavat. Vielä koittaa se päivä, kun elämä väläyttää sulle sen lempeimmän hymyn. Silloin voit katsoa taaksepäin ja todeta että selvisit.

Tässä parin viikon aikana kun oon luonut uudenlaista arkea pakettiautossa asuen, kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Yleensä kirjoittaminen auttaa mua jäsentelemään ajatuksia ja purkamaan sydäntä, mutta välillä se on tuntunut jopa vaikealta. Pikkuhiljaa oon alkanut saamaan siitä taas kiinni ja voi miten vapauttavaa tämä onkaan. Oon löytänyt itsestäni taas uudenlaisia puolia ja uudenlaista voimaa. Oon ollut itseni tukena tässä prosessissa täysillä ja se on ollut suurin apu ja lohtu.

Uskallatko nähdä totuuden, vaikka se särkee kauniin unelman?

Aiemmassa postauksessa puhuin hieman numerologiasta ja yhdeksännestä vuodesta, kollektiivisesti ja henkilökohtaisessa elämässäni. Oon tehnyt paljon itsetutkiskelua ja tarkastellut elämääni, unelmiani ja toiveitani. Tietoisesti miettinyt sitä, mistä kuuluisi päästää irti. Mikä kaikki on aika hyvästellä. Menin todella syvälle näihin ajatuksiin ja se alkoi sattua. Ymmärsin, että sen kuuluukin sattua, jotta uutta voi syntyä. Koska synnytys on kivuliasta.

Sieluni on alkanut varistelemaan lehtiä, jotka eivät enää kasva kevääseen. Oon ollut myrskyävän meren keskellä ja kaikki mitä oon itse voinut tehdä, on ollut pitää kiinni veneen laidoista ja pysyä kyydissä. Itse en voi vaikuttaa kaikkeen mitä tapahtuu, mutta aina voin valita. Valita mitä näen tai teen, miten suhtaudun. Ilmassa on ollut väsymystä, turtumista, haikeutta. Joku suurempi asia vielä odottaa hyvästejä.

Numerologian vuonna 9 universumi ei kysy ”jaksatko pitää vielä kiinni?”, vaan kysymys on ”uskallatko päästää irti?”. Irtipäästäminen on epämiellyttävää ja tuskallista. Mutta sitä seuraa aina vapaus ja rauha. Aika irtipäästämiselle on, mikäli asia ei enää vie sua eteenpäin ja palvele sua. Se voi olla yllättäväkin asia – esimerkiksi rakastava ja lämmin parisuhde.

Joskus intuition ääntä voi olla vaikea kuulla

Kun tapasin puolisoni, näin ilmassa jatkuvasti merkkejä ja synkronisiteetteja siitä, että oon menossa oikeaan suuntaan. Että tämä on oikea ihminen ja kumppani mulle. Toivottomana romantikkona tulkitsin kaiken ja halusin uskoa niin, että tietysti me ollaan loppuelämä yhdessä. Osasin nähdä myös realiteetit ja ymmärsin ihastumis- ja rakastumisvaiheen tuoman pakahtumisen, mutta kaikki tuntui selittämättömällä tavalla vain ja ainoastaan oikealta.

Rakastan puolisoani valtavasti ja uskoin, että meillä on mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen ja loppuelämään. Mutta sitä uskoa koeteltiin runsain ottein. Tässä kohdassa olin kaivautunut syvyyksiin etsimään ydintä, omaa sisintä tunnettani asian laitaan. Oon ollut todella suuressa ristiriidassa. En avaa suhteemme yksityiskohtia konkretian tasolla enempää, mutta oma sydän on nykinyt molempiin suuntiin. Omalta osaltani oon tehnyt lähes kaiken mitä voin ja toisaalta en halua, että oman itseni kustannuksella menisin jatkuvasti äärimmilleni. Toinen puoli mussa haluaa irrottaa ja astua täyteen vapauteen, astua uudelle maaperälle tutkimaan paikkoja. Toinen puoli uskoo syvästi ja kaipaa turvaa ja yhteyttä sielunkumppanista.

Ja sydän rakastaa täysillä. Se ei olisi rakkautta, jos tämä ei sattuisi näin paljon. Oon valmis päästämään irti parisuhteestani, jos se niin on tarkoitettu. Ehkä universumi viestittää, että puolisoni tuli elämääni vain hetkeksi opettamaan mulle tietyt asiat. Ja nyt tehtävä on täytetty. Oon oppinut asettamaan rajoja. Vaatimaan kunnioitusta ja turvaa. Oon uskaltanut rakastaa aidosti ja täysillä koko sydämestäni. Oon pysynyt toisen vierellä vaikeina hetkinä, kahlannut läpi tuskan. Iloinnut ja tuntenut valtavaa riemua toisen kanssa ja puolesta. Antanut anteeksi vaikka sydäntä on riipinyt ja se on huutanut tuskaansa. Oon oppinut muistamaan sen, kuka todella oon.

Vaikka parisuhde tulisikin päätökseen, rakkaus ei lopu siihen. Se säilyy ja ajan saatossa muuttaa muotoaan. Jossain kohti se ei välttämättä kohdistu enää itse ihmiseen, mutta hänen sieluunsa kylläkin. Tulen aina olemaan kiitollinen hänestä. Hän on opettanut mulle niin paljon. Suurta rakkautta on se, että osaa tehdä molempien sieluja ruokkivan päätöksen suhteen tilasta. Jos molemmat voivat paremmin erillään, eroaminen on aina oikea ja hyvä ratkaisu. Se sattuu, se repii ja musertaa. Etenkin kun jäljellä on niin valtava määrä rakkautta. Mutta se ei ole maailmanloppu. Se on aina uusi alku ja mahdollisuus.

Aika päästää irti

Alusta asti oon pitänyt meidän suhdetta taianomaisena. Meidän välillä on joku syvempi yhteys ja sitä ei voi sanoin selittää, vain kokea. Jokaisessa parisuhteessa on riitoja, ongelmia ja vaikeuksia. Ne voivat solahtaa osaksi arkea tai näyttäytyä pitempinä vaikeina kausina ja ajanjaksoina. Toki meidänkin parisuhteessa oli omia ongelmiansa ja riitoja, kuten asiaan kuuluu. Mutta suhteemme perusta oli kunnossa, eikä siinä ollut varsinaisesti vikaa.

Päätimme jatkaa omien polkujemme kulkemista molemmat tahoillaan. Toimiva parisuhde vaatii sen, että molemmat osaavat olla itsensä kanssa, kunnioittaa toisen lisäksi myös itseään. Kasvoimme molemmat valtavasti suhteemme aikana, mutta kasvua täytyy jatkaa nyt ilman toista. Päätös oli valtavan raskas ja vaikea. Erostamme on vain kaksi päivää, joten oon vasta tämän matkan alussa.

Koen yhtä aikaa valtavaa epäuskoa, surua ja helpotusta. Sydäntä riipii ja suru tuntuu valtavana, raskaana möykkynä rinnassa. Kun itku tulee, musta tuntuu, etten saa millään itkettyä kaikkea ulos. Ja sitten se loppuu ja rauha laskeutuu. Ihanat muistot virtaavat mieleen ja ajatus siitä raastaa, etten enää voi jakaa elämän pienimpiä ja hölmöimpiä asioita hänen kanssaan. Sattuu myös valtavasti ex-puolisoni puolesta, kun mietin sitä, kuinka paha olo hänellä varmasti nyt on.

Samaan aikaan kuitenkin oon myös valtavan helpottunut. Asialle saatiin päätös, eikä tarvitse enää roikkua löysässä hirressä. Suhteen viime hetket olivat vaikeita, kun molemmat aavistivat että ero on tulossa. Mulla on edessäni nyt valtavan suuri muutos ja uusi alku. Olo on todella vapautunut ja innostunut niinä hetkinä, kun sydän ei muistuta murenemisestaan. Tiedän, että aika on ainut asia mikä auttaa ja otan tämän kaiken vastaan kiitollisuudella. Aion tuntea joka ikisen tunteen ja elää joka ikisen hetken tässä prosessissa. Vielä tulee se päivä, kun alkaa helpottaa.

Oon ihan valtavan kiitollinen tästä parisuhteesta ja ihmisestä, jonka kanssa sain sitä elää. Rakkaus oli aidointa mitä voi olla, se oli molemmin puoleista ja runsasta. Ja se on edelleen, ei se mihinkään oo hävinnyt. Erosimme hyvissä ja lämpimissä väleissä ja sovimme olevamme tarvittaessa toistemme tukena tällä matkalla. Kuka tietää, vaikka palaisimme vielä yhteen jossain toisessa ajassa ja paikassa. Se ei oo poissuljettua, mutta ei myöskään tarkoituksena. Mutta jos meidät on yhteen tarkoitettu, meidän tiet tulee vielä kohtaamaan.

Mene rohkeasti kohti sitä, mitä pelkäät

Asioiden ei tarvitse olla ehdottomia. Tuttu helvetti tuntuu turvallisemmalta kuin tuntematon taivas, sillä se on sitä, mihin olemme tottuneet. Vaikka elämä tuntuisi kurjalta, juurrumme haitallisiin tapoihimme tai ihmissuhteisiin, sillä ne on tuttua ja turvallista. Tuntematon pelottaa. Ja mua pelottaa. Pelottaa päästää irti ihmisestä, jota niin valtavasti rakastan. Ja samalla se on rakkautta suurimmillaan. Pelottaa aloittaa täysin uudenlainen elämä ilman vakituista asuntoa, vaikka siitä oon haaveillut vuosia. Pelottaa se, että universumi johdattelee mua nyt hyvin selkeästi siihen suuntaa, mihin mun kuuluu kulkea.

Rohkeutta ei ole se, ettet pelkää. Rohkeutta on se, että vaikka sua pelottaa, niin teet silti. Tarvitset pelon tunnetta selviytyäksesi elämässä, se on luonnollista ja inhimillistä. Voit antaa pelon tunteen viipyillä ja olla, kun lähdet tekemään suurta muutosta. Järkevästi ajateltuasi varmasti tiedät itsekin, ettei asia ole sellainen, mihin voisit kuolla (jos se ei ole). Sulla on kaunis ja ainutlaatuinen elämä elettävänä, joten mene ja elä! Älä anna pelon rajoittaa sitä. Voit aina palata läsnäoloon ja hengitykseesi. Hengitä syvään ja kerro itsellesi, että kaikki on hyvin. Koska kaikki on hyvin.

Kuten sanoinkin, oon vasta uuden vaiheen alussa. Tulen tuntemaan vielä melkoisen tunteiden kimaran. Elän päivä kerrallaan, tarvittaessa hetki kerrallaan. Mulla on elämässä rakkaita ihmisiä, läheisyyttä, turvaa ja ihanaa tekemistä. Ja mulla on elämässä itseni. Itse tulen olemaan itseni suurin tuki ja turva. Vaikka nyt sattuu ja on vaikea hengittää, vielä jonain päivänä muistelen tätä hetkeä ilolla ja kiitollisuudella siitä, että sain mahdollisuuden oppia.

Luopumisen vuosi – dharma kuiskii ja sykli sulkeutuu

Musta tuntuu, että oon viime päivinä ryöminyt todella matalissa energioissa. Rakastan kirjoittamista, mutta tekstiä ei ole syntynyt blogiinkaan. Ajatukseni liitelevät kaikessa inspiroivassa ja keveässä, mutta konkretian tasolla olen ollut pahasti jumissa. Oon innostunut niin monesta asiasta yhtä aikaa, etten tiedä, mihin suuntaisin huomioni ja energiani. Toisin sanoen viipyilen huomattavasti enemmän feminiinisessä luomisen ja ideoinnin energiassa mutta maskuliinienergian toimeenpaneva ote nukkuu.

Palkkatyöni tuntuu syövän mua päivä päivältä enemmän. En pääse käyttämään luovuuttani ja tekemään mua innostavia asioita. Kerkeän kyllä kuuntelemaan musiikkia ja podcasteja töitä tehdessä, mutta inspiraatio ja ajatukset jäävät leijailemaan, kun en pääse toteuttamaan niitä. Työpäivän jälkeen kuppi tuntuu tyhjältä, eikä energiaa enää riitäkään omille kiinnostuksen kohteille. Se on todella kuluttavaa.

2025 on numerologisesti syklin viimeinen vuosi

Numerologisesti elämä etenee yhdeksän vuoden sykleissä. Vuosi 1 on vahvasti uuden alun energiaa täynnä, kun taas yhdeksäntenä vuonna asioita laitetaan pakettiin ja päästetään irti siitä, mikä ei enää palvele. Tämä kuluva vuosi on kollektiivisesti yhdeksäs, eli viimeinen vuosi. Jokaisen ihmisen elämässä vallitsee tietyssä määrin kuluvan vuoden energia. Itse huomaan ympärillä paljon esimerkiksi parisuhteiden päättymisiä ja uuden suunnan etsimistä.

Jokaisella on myös oma henkilökohtainen syklinsä. Voit laskea oman meneillään olevan numerologisen vuotesi laskemalla yhteen syntymäpäiväsi numerot yksitellen, sekä lisäämällä niihin sen vuosiluvun numerot, jolloin sulla viimeksi oli syntymäpäivä. Esimerkiksi jos syntymäpäiväsi olisi 25.11., laskisit 2+5+1+1+2+0+2+4. Tästä tulee 17. Koska tulos on kaksinumeroinen, lasketaan vielä 1 ja 7 yhteen, eli saadaan tulokseksi 8. Henkilökohtaisesti sulla olisi siis syklin kahdeksas vuosi meneillään.

Sen lisäksi, että 2025 on yhdeksäs vuosi, mulla on myös henkilökohtainen syklini yhdeksännessä vuodessa. Mulla on viimeisen vuoden tuplavaikutus. Ja sen on huomannut! Universumi on todella puskenut mua miettimään, mitä haluan elämässäni säilyttää ja mistä on aika päästää irti. Oon tietoisesti hidastanut tahtia, jättänyt kaiken ylimääräisen pois elämästäni ja reflektoinut. Oon myös henkisesti alkanut valmistautua tulevaan syklin ensimmäiseen vuoteen.

Kun syklini alkaa alusta ja ensimmäinen vuoteni saapuu, täytän 30. Tämä on jollain tapaa jopa maagista. Vuosikymmen vaihtuu, human design -profiilini mukaan siirryn seikkailijasta roolimalliksi, saavutan yhteiskunnan mukaan ”aikuisuuden”. Mulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä, eikä ole nytkään. Odotan malttamattomana tulevaa, mutta pyrin toki elämään tässä hetkessä. Ja nyt musta vahvasti tuntuu, että oon ottamassa suuria harppauksia eteenpäin omalla polullani.

Tee sitä, mikä inspiroi!

Vaikka mulla onkin tässä viimeaikoina ollut olo, etten ole saanut paljoakaan aikaiseksi, teen asioita silti. Teen asioita, mitkä innostaa ja inspiroi. Ne ruokkii mun sielua ja vie eteenpäin. Joten tee sinäkin. Tekemiesi asioiden ei tarvitse olla näennäisesti tuottavia tai hyödyllisiä. Ne ovat sitä, mikäli ne saa sut syttymään ja tuntemaan elämän kipinän sisälläsi. Asiat, jotka sytyttää sut innostuksesta, ruokkii aina korkeampaa hyvää ja itsesi lisäksi koko universumi hyötyy siitä.

Meillä kaikilla, jopa maapallolla on jokaisella oma uniikki dharmamme. Dharma tarkoittaa sielusi tehtävää, se on jotain, minkä vuoksi oot tänne syntynyt. Auringon dharma on tuottaa valoa ja lämpöä. Lintujen dharma on laulaa kauniisti ja lennellä ympäriinsä. Mun dharma on kirjoittaa ja luoda maailmaan kauneutta. Mikä sun dharma on? Mieti, millainen olit lapsena, mitä rakastit tehdä. Lapsena olemme aidoimmillamme, eikä yhteiskunnan odotukset ole aivopesseet meitä suorittamaan elämää.

Tänä vuonna oon oivaltanut oman dharmani ja huomaamattani lähtenyt kulkemaan sitä kohti. Törmäsin jossain hienoon toteamukseen siitä, ettei omaa dharman polkua voi edes lähteä kulkemaan, sillä ei polkua vielä ole olemassa. Polkuhan tarkoittaa sitä, että joku on jo kulkenut sitä reittiä pitkin. Jokaisen meidän dharma on kuitenkin ainoa laatuaan, joten valmista polkua meillä kenelläkään ei ole.

Mulla on paljon ideoita tulevaan. Vielä en tarkalleen tiedä, miten ja milloin niitä lähden käytännön tasolla toteuttamaan, mutta luotan elämään ja universumin ajoitukseen. Asiat saapuvat elämääni, kun olen ne valmis kohtaamaan ja ne etenevät niin kuin on tarkoitettu. Kova jano mulla olisi jo saada otettua valtava harppaus tuntemattomaan, mutta maltan vielä. Tunnistan selkeästi jo siirtyneeni muutoksen ja uuden alun energiaan, mutta edessä on vielä luopumista ja asioiden loppuunsaattamista.

Antautuminen elämän virtaan johdattaa oikeiden asioiden äärelle

Jos susta tuntuu, että olet hukassa tai jumissa, antaudu täysin. Hidasta, pysähdy ja antaudu. Se ei tarkoita luovuttamista tai kaikesta luopumista. Se tarkoittaa sitä, että annat elämälle tilaa tapahtua ja universumin tuoda oikeita asioita sulle. Se, mitä ruokit, kasvaa. Joten sen sijaan, että kantaisit kaunaa, yrittäisit kontrolloida kaikkea tai keskittyisit surkuttelemaan elämääsi, anna mielummin anteeksi, rentoudu ja keskity siihen, mikä on hyvin. Keskity asioihin, mistä olet kiitollinen. Ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä sulla jo on.

Onni tulee aina sisältä päin. Onnellisuutta ei voi ostaa, eikä se tule mistään ulkoisesta. Voit menettää elämässäsi kaiken, siis ihan kaiken, ja olla silti onnellinen. Kaikki on kiinni omasta suhtautumisestasi ja siitä, miten päätät nähdä elämäsi. Tämä on todella vaikeaa joskus toteuttaa tai edes muistaa, tiedän. Mutta se on totta. Jos päätät rakastaa elämää, se rakastaa sua. Tee asioita, mitä rakastat. Se tuo elämääsi onnellisuutta. Kirjoita itsellesi lista asioista, jotka innostavat sua juuri tällä hetkellä ja palaa listaan, kun tuntuu hankalalta.

Vetovoiman laki todellakin pätee. Jos uskot pahojen asioiden tapahtuvan, niitähän tapahtuu. Ohjelmoit mielesi ajattelemaan ja odottamaan negatiivisia asioita ja reagoit pieniinkin vastoinkäymisiin raskaasti. Jos taas uskot, että vastoinkäymisiä tapahtuu kaikille ja keskityt asioihin mitkä ovat hyvin, ruokit hyvää. Kun energiasi värähtelee korkeammalla taajudella, elämä tuntuu kevyemmältä ja huolettomammalta. Et voi vaikuttaa kaikkeen mitä ympärilläsi tapahtuu, mutta voit valita oman suhtautumisesi.

Oon ollut jonkin aikaa jumissa kirjoittamisen kanssa, mutta tämä teksti tuntui avaavan patoja. Tuntuu, kuin olisi helpompi hengittää ja ajatukset saivat taas hieman kirkkaampia sävyjä. Rakastan kirjoittamista ja toivon, että autoin myös sua edes hieman eteenpäin.