Kuukausi: elokuu 2025

Kun manifesti toteutui

Julkaistu tekijä Noora

7.3.2025 olin menossa aamuvuoroon. Päätin ennen aamuviittä avata tietokoneen ja kirjoittaa. En koskaan kirjoita tietokoneella aamuisin, mutta muistan edelleen todella vahvasti sen hetken ja tunteen. Tunsin, että lävitseni haluaa nyt virrata erittäin tärkeä sanoma, joten annoin sormien liukua näppäimistöllä. Eilen täytin 30. Se tarkoittaa sitä, että numerologinen yhdeksäs vuoteni tuli päätökseen ja olen siirtynyt jälleen syklin ensimmäiseen vuoteen.

Toissapäivänä oli viimeinen työpäiväni. Tässä postauksessa haluan jakaa tuon 7.3. kirjoittamani tekstin. Kun luin sitä, häkellyin itsekin. Onko tämä todella minun kirjoittamani? Kyllä se on, Tiesin jo silloin ja halusin kirjoittaa itselleni manifestin, joka toteutui.

7.3.2025 Uusi alku

Uuden alku, se häämöttää. On viimeinen, yhdeksäs vuosi, kollektiivisesti ja henkilökohtaisessa elämässäni. Tunnen, kuinka pinnan alla kytee jotain paljon suurempaa. Odottaa päästäkseen nähdyksi, ollakseen olemassa. Jotain, mistä kukaan ei ole voinut uneksiakaan. En edes minä. En varsinkaan minä. 

Aika alkaa olla oikea. Se ei ollut oikea eilen. Ei viime vuonna, eikä kymmenen vuotta sitten. Se on odottanut tätä hetkeä. Ratkaisevat kolmekymmentä vuotta. Kolmenkymmenen vuoden kypsymisaika. Se on tarpeeksi. Kuoriutuminen on jo alkanut, mutta siinä kestää vielä.  

Siirtymävaihe on käynnissä. Tunnen kehittyväni, koteloitumisvaihe alkaa olla takana päin. Olen valmis levittämään kauniit siipeni. Varovasti tunnustellen, haistellen uteliaana raikasta, puhdasta ilmaa ympärilläni. Vedän sitä keuhkoihini ahnaasti. Nautin siitä ja tunnen eläväni joka solulla. Vanha, tunkkainen mennyt on jo eilisessä. 

Kärsivällisyys palkitaan. Aina en ole ollut kärsivällinen. Malttamattomuus, väkinäisyys ja puskeminen on kostautunut. Omaa kutsumustaan ei voi pakottaa. Sen täytyy saada virrata vapaasti, sen täytyy saada olla vapaa. Minun täytyy saada olla vapaa. Vielä en ole, mutta asiat ovat puhdistumassa. Valitsen itse mitä jää, sieluni valitsee. Sieluni on jo valinnut. Se tietää, vaikka mieleni ei vielä tiedä. 

Edessäni on vielä yksi suuri päätös. Lähteä vai jäädä? Tiedän vastauksen pohjimmiltani, olen tiennyt jo jonkin aikaa. Universumikin on kertonut mielipiteensä, se on antanut selkeät merkit. Jääminen on mahdotonta. Ajoitus on omissa käsissäni, ainakin toistaiseksi. Päätös on valtava ja merkittävä.  

Jos jään, toimin itseäni vastaan. Toimin pelosta käsin ja antaudun yhteiskunnan odotuksille. En elä sielustani ja murenen päivä päivältä pienemmäksi. Hautaudun mitättömyyteen ja olen olemassa olematta. Tuhoudun hiljalleen. 

Jos lähden, sieluni pääsee kukoistukseensa. Se on pelottavaa, mutta antoisaa. Saan vapauden ja janoamani. Olen vapaa. Valitsen itseni ja tulen kuulluksi, itseni ja muiden toimesta. En elä enää harmaudessa, vaan elämä saa tuhansia värejä ja sävyjä. Elämä ei ole vain autuutta, mutta vaikeuksia on helpompi kohdata, kun sisältä pursuaa valtava, kirkas ja lämmittävä liekki.  

Vain lähteminen on oikein. Onko se kuukauden päästä? Kolmen kuukauden? Puolen vuoden? Minun täytyy luottaa nyt elämään, tulevaisuuteen ja universumiin. Tiedän, että elämä haluaa minulle vain parasta. Kuuntelen kehoani, mitä se minulle haluaa kertoa. Olen herkistynyt universumin lähettämille viesteille. Se on lähettänyt niitä paljon, mutta vielä aika ei ole ollut oikea. Tiedän, kun se on. 

Olen kuolemassa pois. Jotain kauniimpaa ja puhtaampaa tulee tilalle. Hautajaiset ovat suurenmoiset. Ne ovat riemun juhla. Ja niin on syntymäkin, kun nousen tuhkasta. Tunnen, että pahin on jo takana. Ensimmäinen vuosi häämöttää. Näin tämän kuuluu mennä. Tämä on oikein. Minä luotan. 

Henkinen talvi

Julkaistu tekijä Noora

Ootko koskaan kokenut, että elämässäsi olisi ollut meneillään henkinen talvi? Mitä se edes meinaa? Henkinen talvi on käsite, mihin törmäsin ensimmäisen kerran Risto Kuulasmaan Kaikki valo maailmassa –kirjaa lukiessani. Erittäin iso suositus kyseiselle kirjalle, sitä lukiessani tunsin olevani kotona. Se avasi silmäni ja sai mut oivaltamaan asioita, sekä näkemään koko maailman ihan uudessa valossa. Elämä ei enää tuntunutkaan niin vakavalta.

Henkisessä talvessa kyse on niin sanotusta elämän hetkellisestä pysähtymisestä. Voimat tuntuvat olevan aivan lopussa ja kaipaat vain lepoa. Näitä ajanjaksoja on varmasti ollut omassa elämässäni useampiakin, mutta viimeisin on päällimmäisenä mielessä. Jälkeenpäin ajateltuna tajusin eläneeni henkisen talven aikaa vuosi sitten, mutta silloin en sitä tiedostanut. Olin aivan loppu ihan kaikkeen, kaikki vastusti ja mieli oli maassa. 

Elämä kehotti pysähtymään

Henkinen talveni alkoi, kun numerologian mukainen henkilökohtaisen syklini yhdeksäs ja viimeinen vuosi alkoi. Yhdeksäs vuosi on aikaa, jolloin paketoidaan asiat ja saatetaan ne loppuun ennen uuden syklin alkamista. Yhdeksännen vuoteni alkaessa etsin toden teolla tarkoitusta, merkitystä ja vastauksia. Puskin eteenpäin ja yritin pakottaa asioita. Mikään ei tuntunut tyydyttävän minua, enkä oikeastaan edes tiennyt, mitä pohjimmiltani halusin.

Uuvuin, koin masennusta ja ahdistusta ja olin epätoivoinen. Lopulta päätin, ettei tämä puskeminen vie mua eteenpäin ja halusin kääntää kelkkani. Mun olisi pakko ottaa ohjat omiin käsiini ja pistää tälle kaikelle stoppi. Pitää itseäni hyvänä ja hoivata itseäni. Ensimmäinen asia, jonka tein hyvinvointini eteen, oli human desing –luennan ja energiahoidon varaaminen. Human desingnin ansiosta opinkin tuntemaan itseni huomattavasti paremmin.

Se sai silmäni avautumaan. Opin ymmärtämään omaa energiaani, miten se käyttäytyy ja miksi se toimii niin kuin toimii. Ja tiesin, että nyt on aika pysähtyä. Mulla oli noin miljoona rautaa tulessa ja pistin kaiken paussille. Oli marraskuun puoliväli ja otin tietoisen loman kaikesta ylimääräisestä mistä pystyin. Ajatus kaiken jättämisestä kesken tuntui helpottavalta.

Päätin olla loppuvuoden täysin poissa somesta, peruutin kaikki sähköpostiini tulevat uutiskirjeet, en uhrannut ajatustakaan uusien asioiden tutkimiselle tai opiskelulle. Kännykän selaamisen sijaan aloin lukemaan kirjoja. Autolla ajamisen sijaan aloin kävellä töihin. Joogasin vain, kun tunsin kutsun matolle. Opettelin kuuntelemaan itseäni kokonaisvaltaisesti. Saatoin vain olla tekemättä mitään. 

Et voi nopeuttaa prosessia, mutta voit tehdä matkasta mukavamman

Ja pikkuhiljaa pääsin kömpimään pimeydestä kohti kirkkautta. Henkinen talvi oli edelleen toki läsnä, vielä pitkän aikaa. Mutta synkkyys ja uupumus alkoi hiljalleen hellittää. En tehnyt sitä virhettä, että olisin palannut kaiken äärelle, kun aloin voimaan paremmin. Päätin jättää keskeneräiset asiat keskeneräisiksi, mikäli koin ne merkityksettömiksi. Kun impulsseja asioiden tekemiseen alkoi ilmaantua, tartuin yhteen asiaan kerrallaan. 

Ja lopulta ilo, valo ja inspiraatio alkoi virrata takaisin. Jooga ja meditointi on olleet suurimmat apuni ja työkaluni tässä prosessissa. Kuuntelin intuitiotani ja tein asioita, mitkä sytyttivät ja innostivat. Ne olivat ihan pieniä juttuja: piirtämistä, kirjoittamista, luontokävelyitä. Ja se sai mut takaisin kiinni elämään.